Jämin Kevytilmailu ry

Matkalento Tallinnaan

Matkalento Tallinnaan 27.6.2015


Kertojat: Teemu Pienimäki ja Toni Teuho


Tämä idea lähti muhimaan siitä, kun Turku Airshowssa tavattiin tapahtumaan Italiasta asti ultralla tulleita lentokavereita. Olivat lentäneet viikon verran aina maa kerralla, lähtö Italian Veronasta, läpi Slovenia, Unkari, Slovakia, Puola, Liettua, Latvia, Viro ja käännepisteeksi Suomen Turku.


Tapahtuman jälkeen idea hiukan unohtui, mutta Toni muistutteli siitä vähän myöhemmin ja aloimme selvittää mitä vaatii lentääkseen ultralla ulkomaille. Ultra ja ultralupakirja ovat ns. kansallisia määräyksiä, joten tarvitsemme kohdemaan ilmailuviranomaiselta luvan lentää ultralla heidän ilmatilaansa. Tämän lisäksi edes toisella tarvitsee olla englanninkielen VFR-radiokelpuutus ja Teemulta löytyi sellainen, ulkomaillahan lennonjohto ei puhu suomea. Eikä pidä unohtaa voimassa olevia passeja, ne tarkastetaan varmasti turvatarkastuksen yhteydessä.


Ulkomaan ultralupa pyydetään sähköpostilla kohdemaan ilmailuviranomaiselta ja siinä kerrotaan rekisteri, konetyyppi, VHF-radio ja transponderin moodi. Liitetiedostoina annetaan lisäksi kopio Lupa ilmailuun -dokumentista sekä vakuutustodistus. Lupa OHU559:lle Viron ilmatilaan saapui sähköpostiin seuraavana päivänä ja on voimassa 3 kuukautta!


Tutustuin Viron AIP:hen, VFR-menetelmiin sekä tulostelin Tallinnan kartat. Koko Viron VFR-ilmailukartta löytyy netistä ja tulostin siitä mukaan meille tarvittavan osan. Menetelmät eivät eronneet Suomen menetelmistä. Laskeutumismaksu Tallinnaan oli vain karvan yli 8 euroa plus muut mahdolliset maksut. Suunnittelin reitin ja valittiin välilaskupaikaksi juuri reitille osuvan Forssan lentopaikan, josta saadaan melko läheltä kenttää autobensaa. Lentoaika nollatuulella Jämijärvi-Forssa 42 minuuttia ja Forssa-Tallinna 59 minuuttia, eihän se ole edes kaukana!


Juhannuksen aikoihin Toni ilmoitti, että Tallinnaan mennään seuraavana lauantaina. Siitähän alkoi sitten sääennusteiden kyttääminen. Torstaina näytti että lauantaille osuu nappikelit, joten naputtelin lentosuunnitelmat valmiiksi. Niihin määritellään lentopäivä, mikäli se ei ole sama kuin plaanin jättöpäivä eli lisätietoja kohtaan ”date of flight”: DOF/150627. Helsingin TMA ulompi ja Tallinnan TMA ulompi alkavat 2500 jalasta ylöspäin ja halusimme lentää ylempänä meren päällä valvotussa ilmatilassa, joten laitoin plaaniin pyynniksi A050 (5000 jalkaa). Lisätietoja kohtaan laitettiin loppuun sana "EFHK", jotta plaanimme menee Helsinki-Vantaan lennonjohtajien tietoon, koska haluamme lentää Helsingin TMA:n läpi. Tallinnan lähialueen VFR-portti Jämijärven suunnalta tullessa on Naissaaren eteläkärjessä NAISA, siinä max 1200 jalkaa.


Eetn fpl


Koitti lentopäivä, sumua liikkui Jämin länsipuolella edellispäivän sateiden jäljiltä. Mitään rajoittavia NOTAM:eita eikä rajoitusalueita ollut aktiivisena, paitsi etelärannikolla kaksi 24H R-aluetta merenpinnasta 2000 jalkaan. Teimme koneelle päivätarkastuksen, tankattiin, lisäksi otettiin mukaan Suomenlahden ylitystä varten kahvasta laukeavat pelastusliivit ja yksi 10 litran kanisteri Forssassa tankkausta varten. Sumu alkoi hälvetä ja pääsimme matkaan klo 9 kohti Forssaa. Uuden ilmatilajaon myötä Jämijärveltä Forssaan voi lentää valvomattomassa Pirkkalan TMA:n alapuolella ilman mutkia alle 2000 jalassa, se riitti meille ja keli oli melko tasainen.


Eetn 01

Eetn 02

Eetn 03


Forssassa tarkastettiin vielä tulevan reitin lentosää, tankattiin 10 litraa, puettiin pelastusliivit, aktivoitiin lentosunnitelma puhelimella, saatiin transponderikoodi ja rullattiin lähtöpaikalle:


”Forssan liikenne, Ultra 559, suoritan lentoonlähdön kiitotie 22, kohti Tallinnaa”


Nousimme lähelle hajanaisen pilvikerroksen pohjaa noin 2500 jalan korkeuteen, näkyvyys oli erinomainen. Lähellä uloimman Helsinki TMA:n rajaa pilvet loppuivat ja pääsisimme hieman ylöspäin, joten yhteys Helsingin Tutkaan taajuudella 119.10:


Me: ”Helsinki Radar, OHU559”

Tutka: ”OHU559, Helsinki Radar, go ahead”

Me: ”OHU559, at 2400 feet, request 3000 feet”

Tutka: ”OHU559, radar contact, cleared Helsinki TMA 3000 feet or below, VFR, QNH 1008”

Me: ”Cleared Helsinki TMA 3000 feet or below, VFR, QNH 1008, OHU559”


Eetn 05

Eetn 04

Vfr estonia

Eetn 06


Viron Naissaari, jonka eteläkärjessä VFR-portti NAISA sijaitsee alkoi näkyä jo hyvissä ajoin ennenkö aloimme ylittämään Suomenlahtea. Helsingin itäpuolella näkyi synkkä ukkospilvi ja radiojaksolla ainakin yksi Finnairin saapuva lento pyysi tutkalta toista suuntaa väistääkseen tätä ukkossolua. Meidän edessä ja länsipuolella oli täydellinen lentosää, eikä tilanne olisi huonontumassa illaksi, matka sai jatkua. Suomenlahden puolessävälissä Helsingin TMA jatkuu Tallinnan TMA:na yli 2500 jalassa ja noin 2 minuuttia ennen tätä rajaa tutka siirsi meidät Tallinnalle:


Tutka: ”OHU559, contact Tallinn Radar on 127.9”

Me: ”Contact Tallinn Radar on 127.9, OHU559, terve”

Tutka: ”Terve”


Eetn 07

Eetn 08


Radiossa oli alavalinnassa valmiina Tallinnan Tutkan jakso, sieltä vastasi aavistuksen viskinkatkuinen naisääni:


Me: ”Tallinn Radar, OHU559, at 2900 feet”

Tutka: ”OHU559, Tallinn, radar contact, no reported traffic, runway 26, QNH 1008”

Me: ”No reported traffic, runway 26, QNH 1008, OHU559”


Lähestyessämme NAISAa aloimme liukua alaspäin 1200 jalkaan ja tutka siirsi meidän Tallinnan Tornille, joka antoi selvityksen lähialueelle ja liittymään oikeaan myötätuuleen kiitotie 26:


Me: ”Tallinn Tower, OHU559, estimate NAISA 2 minutes”

Torni: ”OHU559, Tallinn Tower, cleared to enter control zone, join right downwind runway 26”

Me: ”Cleared to enter control zone, join right downwind runway 26, OHU559”


NAISA kun on pakollinen ilmoittautumispaikka niin:


Me: ”OHU559, NAISA inbound 1200 feet”

Torni: ”OHU559”


Eetn ldg

Kuvassa OHU559 punaisella toteutunut lähestymisreitti ja sinisellä toteutunut lähtöreitti.

Eetn 09

Eetn 10


NAISAn ja oikean myötätuulen kiitotie 26 välinen reitti kulkee aivan Tallinnan vanhan kaupungin yli, kaupunkimaisema oli aivan mahtavaa katsottavaa, radiomies Teemu ehti ottamaan kuvia Tonin ohjatessa kohti laskukierrosta. Oikea myötätuuli lennetään aivan loppuun asti 1200 jalassa, koska se on kaupungin päällä, perusosalla voi alkaa liukumaan.


Me: ”OHU559, right downwind runway 26”

Torni: ”OHU559, wind 280 degrees 12 knots, runway 26, cleared to land”

Me: ”Runway 26, cleared to land, OHU559”


Toni teki pehmeän laskun Tallinnan isolle baanalle ja poistuessamme kiitotieltä torni antoi rullausohjeet pysäköintiin:


Torni: ”OHU559, vacate via E, turn right on A and second left, follow marshall”

Me: ”Vacate via E, turn right on A and second left, follow marshall, OHU559, goodday”

Torni: ”Goodday”


Eetn 11


Rullatessamme Alfaa pitkin toisessa risteyksessä vasemmalle odotti FOLLOW ME ajoneuvo, jota seuraamalla pääsimme paikoituksellemme. Kaveri ehti laittaa koneellemme pyöräpukit paikalleen ennenkö edes pääsimme koneesta ulos ja samalla minuutilla paikalle ajoi pikkubussi, joka toivotti meidät tervetulleeksi Tallinnaan ja kuljetti pääterminaaliin ohjeistaen samalla miten pääsemme takaisin koneellemme. Pääterminaalin infopisteestä pyytämällä yleisilmailija saa kyydin takaisin koneelleen oman turvatarkastuksen kautta. Homma kunnossa lentoaseman osalta ja nyt Tonin tuttavan kyyditsemänä tutustumaan vanhaan Tallinnaan ja syömään lentopihvit!


Eetn 12

Eetn 13

Eetn 14

Eetn 15


Vanhan Tallinnan kierroksen ja uuden ison ostoskeskuksen kiertelyn jälkeen paluu lentoasemalle ja infopisteeseen. Infotyöntekijä soitti kuljettajan paikalle, jota odotimme tiskillä noin 5 minuuttia. Tässä vaiheessa passit tarkastettiin ja kuljimme kenttähenkilökunnan turvatarkastuksen kautta. Meille ehdotettiin taxfree-myymälässä käyntiä, saimme ”private” Boarding Passit ostoksia varten. Tästä matka jatkui pikkubussilla Briefingiin, jossa maksoimme laskeutumis- ja muut kenttämaksut. Tässä tilassa oli Internet saatavilla lentosään tarkastamiseen ja hieman huolta aiheutti Suomen länsirannikon sateinen ja matala keli, joka liikkuu hitaasti itää kohti reitillemme. Ennuste kuitenkin näytti että sateet kuivuu iltaa kohti. Totesimme meillä olevan monta varakenttää heti Suomen etelärannikolta alkaen, mm. Malmi, Torbacka, Kiikala, Nummela ja Hanko.


Eetn 16


Määränpää tällä reitillä oli Forssaan tyhjentämään henkilökohtaiset vesibensat ja tankkaamaan konetta. Matka Briefingistä jatkui pikkubussilla koneellemme, kiitimme ja aloimme kevyesti tarkastamaan konetta ja briiffamaan toisillemme lähtöä. Mylly käyntiin ja yhteys torniin:


Me: ”Tallinn Tower, OHU559”

Torni: ”OHU559, Tallinn Tower, go ahead”

Me: ”OHU559, at apron C, request taxi”

Torni: ”OHU559, taxi holding point F runway 26, QNH 1008”

Me: ”Taxi holding point F runway 26, QNH 1008, OHU559”


Edellämme lähti itänaapurin rekisterissä olevaa lentorautaa, nousi kauhean mustan savun saattelemana, näytti aivan että olisi moottori tulessa, lienee tyyppivika. Seuraavaksi odotuspaikka Foxtrotissa koekäyttö ja ilmoitus tornille:


Me: ”OHU559, ready”

Torni: ”OHU559, leave control zone via NAISA, VFR, squawk 4043, lineup runway 26”

Me: ”Leave control zone via NAISA, VFR, squawk 4043, lineup runway 26, OHU559”

Torni: ”OHU559, wind 260 degrees 11 knots, runway 26, cleared for takeoff, right turn”

Me: ”Runway 26, cleared for takeoff, right turn, OHU559”


Eetn 17

Eetn 18


Lentoonlähtö kiitotieltä 26 ja kohti NAISAa 1200 jalassa. Kaupungin helikopterikentältä nousi samaan aikaan kopteri kohti Ulemistejärveä, tästä torni antoi meille liikenneilmoituksen, muutaman minuutin kuluttua havaittiinkin kopteri ja ilmoitettiin sen näkeminen tornille. Kentän ja NAISAn puolessavälillä torni kysyi haluamme korkeammalle:


Torni: ”OHU559, would you prefer higher?”

Me: ”OHU559, affirmative, request 4000 feet”

Torni: ”OHU559, for higher contact Tallinn Radar on 127.9”

Me: ”For higher contact Tallinn Radar on 127.9, OHU559, goodday”

Torni: ”Goodday”


Tutkan selvittäessä meidän korkeammalle TMA:lle, saimme samalla selvityksen nykyisestä pakastamme suoraan kohti Lohjaa, joka oli meillä lentosuunnitelmassa, NAISAsta EFFO:lle reitti kulkee suoraan Lohjan kaupungin yli.


Me: ”Tallinn Radar, OHU559, request 4000 feet”

Tutka: ”OHU559, Tallinn, radar contact, climb to 4000 feet or below, proceed direct Lohja”

Me: ”Climb to 4000 feet or below, proceed direct Lohja, OHU559, thank you”


Eetn 19

Eetn 20


Jälleen Suomenlahden puolessavälissä Tallinnan TMA:n lähestyessä loppuaan tutka siirtää meidät Helsingin Tutkalle:


Tutka: ”OHU559, contact Helsinki Radar on 119.1”

Me: ”Contact Helsinki Radar on 119.1, OHU559, terve”

Tutka: ”Terve” :-)


Eetn 21


Me: ”Helsinki Radar, OHU559, at 3900 feet”

Tutka: ”OHU559, Helsinki, radar contact, cleared Helsinki TMA 4000 feet or below, VFR, QNH 1009”

Me: ”Cleared Helsinki TMA 4000 feet or below, VFR, QNH 1009, OHU559”


Eetn 22


Lentosää näytti aivan erinomaiselta ainakin Kiikalaan saakka. Päätimme että yritämme Forssaan, mutta jos kovempaa sadetta tulee vastaan palataan Kiikalaan odottamaan keliä ja tankkaamaan. Nummelassa oli purjelentoalue aktiivinen, jonka tutka meille ilmoitti eli silmät auki. Helsingin TMA raja ulospäin tutka antoi luvan vaihtaa radiojaksoa:


Tutka: ”OHU559, entering uncontrolled airspace, you may leave this frequency”

Me: ”We may leave this frequency, OHU559, terve”

Tutka: ”Terve”


Eetn 23


Kiikalan ohitettua pilvet alkoivat tulla hieman alemmaksi, noin 1500 jalkaan. 5 minuuttia ennen Forssan lentopaikkaa alkoi kevyt sade, mutta todettiin että näkyvyys säilyy hyvänä, joten jatkettiin Forssaan laskuun. Forssassa lentosuunnitelman päättäminen puhelimella, pelastusliivien pakkaaminen pois ja läheiseltä Nesteeltä autobensaa koneeseen. Tänä aikana sade loppui, tarkistimme Lentosääpalvelusta sadetutkan, Pirkkalan länsipuolella on muutama kuuro, mutta Jämillä on kuivaa, joten matka jatkui kotia kohti.


Eetn 24


”Jämin liikenne, Ultra 559, lähestyn kenttää Tallinnan suunnasta, korkeus 1500 jalkaa, arvio laskukierrokseen 5 minuuttia”


Mahtavaa olla taas kotona, upea reissu takana ja Jämin oma poika U559 ulkomaanreissua rikkaampi!


Polttoainekulutus kierroksilla 4500 RPM toteutui 15 litraa tunnissa, matkalentonopeus 180 km/h.


Toteutuneet lentoajat:

EFJM-EFFO 50min

EFFO-EETN 60min

EETN-EFFO 65min

EFFO-EFJM 45min